lauantai 29. heinäkuuta 2017

2017: Heinäkuu #8



































































































































































Ihana kesäpäivä. Kesäretkellä teemana: turisteina kotikaupungissa. 

Kiipesimme ensin Naisvuorelle. Matka jatkui -ei niin tuttua reittiä Pankalammelle.

Upea sää, aurinko paistoi. Lämpötila + 18 asteen hujakoilla.




Pankalammelta suuntasimme keskustaan ja menimme Kirkkopuistossa vierailevaan tivoli Seiterään.

Äiskä osti ja söi kesän ensimmäisen pehmiksen, josta Dankokin sai oman osansa.

X-Treme laitteen korkealle nouseva ja pyörivä laite sai äiskältä vatsan sekaisin pelkästä katsomisesta.

 Maailmanpyörä olisi kiinnostanut Dankoakin, piti ihan haukkua, kun ei päässyt mukaan. 

Pidimme tivolista ja tivolin tunnelmasta hyvin paljon.






Vierailimme seuraavaksi paikallisella R-kioskilla, jossa äiskä ilokseen kuuli, että voimme vierailla 

Dankon ollessa rattaissa toistekin.






Matkaa oli takana jo sen verran, että suuntasimme satamaan istuksimaan. Äiskä liotteli kävelystä 

rasittuneita jalkojaan Saimaassa, ja Danko päätti ottaa hetken unet lokkien kirkunan säestyksellä 

reunakivetyksellä.






Sitten seuralaisemme sai loistoidean. Päätimme mennä Hesburgeriin syömään. Ulkona syöty 

 soijatortilla smoothiella ja pirtelöllä kruunasivat reissumme. Vatsa täynnä suuntasimme vielä 

sataman kautta kotiin. 





Kilometrejä kertyi reissullamme 10 km. Ja aikaa saimme kulumaan 5 tuntia.

Seuralaisellemme vuolaimmat kiitokset oikein onnistuneesta ja mukavasta turistina tepastelusta. 













2 kommenttia:

  1. Oli kyllä mukava päivä��.
    Kiitos seurasta teillekkin.

    Ensikerralla kunnon picnic-eväillä reissuun.

    VastaaPoista